Ta-daa, syyskuun 2021 sukkani ovat nämä ihkut Lumiukko joulusukat! Ne on neulottu Gjestal Jannesta, mutta esim. Seiskaveikkakin käy. Näitä sävyjä löytyy jokaisen neulovan nyssäkkävarastosta, mutta tässä tulevat vielä Gjestalin värinumerot: 421 luumu, 404 punainen, 402 valkoinen ja 405 keskiharmaa. (Ja olen unohtanut ohjeesta 418 keltaisen, sitä tarvitaan porkkananenään!) Punaista kului luultavasti hieman yli 50 g, muutoin pärjäät niillä keränjämillä. Näistä neulomistani sukista tuli noin koko 37-38. Ja ohjeessani oletan, että osaat neuloa kantapään, kiila- ja kärkikavennukset.

Luo vartta varten punaisella langalla 3:n puikoille 48 silmukkaa. Ja tämän valepalmikkoresorin ohjeen olen poiminut Novitan kaikkien aikojen villasukat -kirjasta. Aloita valepalmikkoneule ruutupiirroksen 1. kerrokselta jakaen silmukat samalla neljälle sukkapuikolle, 12 silmukkaa kullekin. Yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo vielä kerrokset 2-6. Toista kerrokset 1-6 YHTEENSÄ 3 kertaa ja neulo vielä loppuun kerrokset 1-2. Resorin korkeus on nyt noin 6 cm.
Neulo resorin jälkeen kaksi välikerrosta sileää, neulo sitten nilkan kuvio ruutupiirroksen mukaan.
Nilkan kuvio-osuuden jälkeen neulo 4 kerrosta sileää neuletta. Sitten aloita kantapään neulominen.
Neulo kantalappu, 24 silmukkaa ja 24 kerrosta. Kantapohjan kavennuksissa on 8 keskisilmukkaa, ja molemmilla sivuilla ne 8 kavennettavaa silmukkaa. Kantalapun reunoilta poimi 13 silmukkaa. Puikoilla on nyt 17, 12, 12 ja 17 silmukkaa, siis yhteensä 58 silmukkaa.
Jatka sileää neuletta ja tee kiilakavennukset: neulo 1. puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja tee 4. puikon alussa ylivetokavennus. Tee kavennukset joka toisella kerroksella kunnes työssä on 48 silmukkaa ja joka puikolla 12 silmukkaa. Neulo yksi välikerros ja sen jälkeen aloita jalkaterän kuvioneule ruutupiirroksen mukaan.

Kuviokerrokset 29-32 toistuvat sukan kärkeen saakka. Kun pohjan pituus on 20 cm (koko 38) tai kun pikkuvarvas peittyy, aloita kärkikavennukset. Huomaa, että kärkikavennuksiin kuuluvat silmukat tulee neuloa punaisella, vaikka kuvion mukaan olisi vuorossa valkoinen silmukka. Tee kavennukset niillä välikerroksilla, millä ei ole kuviota (=valkoisia silmukoita). Itse aloitin kärkikavennukset kuvioneuleen 34. kerroksella. Silloin neuloin 33. kerroksen tuleviin kavennuksiin kuuluvat silmukat punaisella, vaikka kuvion mukaan valkoista olisikin. Näin neuloen pohjan pituudeksi tuli 24 cm, joka vastaa kokoa 37-38. (Kärkikavennusten mitta on noin 5 cm).
Ja kärkikavennusten ohje oli tämä: Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 oikein yhteen, 1 o ja neulo 2. ja 4. puikon alussa 1 o ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset joka toisella kerroksella, kunnes puikoilla on jäljellä 6 silmukkaa. JA HUOM! Lopeta myös kirjoneuleen neulominen kun puikoilla on enää 6 silmukkaa, ja jatka sileää punaisella. Tee kavennukset nyt joka kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele langat ja höyrytä tai kostuta sukka tasolla.
Mukavaa joulun odotusta.