Norppapolku ja Kenkäveron Joulupukin piilopirtti

Tykkään tehdä lyhyitä videoita lähiluonnostamme ja Suomi-matkailusta. Meillä on niin valtavan ihana maa! Lähinnä olen julkaissut niitä FB-tililläni, välillä julkisina ja välillä vain kavereille. Viime viikolla vierailin sekä Norppapolulla Puumalassa että Kenkäveron Joulupukin piilopirtissä Mikkelissä. Tässäpä ensiksi pieni video Norppapolulta.

Mikkelin Kenkäverossa minua ihastutti tämä pieni Joulupukin piilopirtti, jossa hän kuulemma viettää kesänsä. Kenkävero puutarhoineen on aivan ihastuttava vierailukohde, mutta Joulupukin kesänviettopaikan löytäminen hymyillytti minua.

Muovijäte maaperässä

Jouduin perkaamaan vanhaa mansikkamaata. Suht hyväkuntoisen mansikkakankaan alta löytyi toinen, huonokuntoinen kangas. Irrotettaessa se hajosi tuhansiin pieniin palasiin, joita oli mahdotonta poimia pois maasta.

Tässä toisessa kuvassa näkyvät pienet muovinpalaset. Mansikkakankaasta lähtee myös hyvin pitkiä muovisäikeitä, joiden luulisi tarttuvan pikkunisäkkäiden jalkoihin. Palstalla halutaan viljellä luomusti, mutta surettaa maahan jäävä muovijäte.

Perunan istuttaminen

Ostin tänään päähänpistosta perunoita, joita vanha mies myi palsta-alueella. Päätin kokeilla pienen pientä perunamaata. Lajike on kuulemma Nicola, jonka kestävyys perunaruttoa ja -rupea vastaan on hyvä. Ankeroisetkaan eivät kuulemma vaivaa Nicolaa.

Peruna, Nicola
Peruna, Nicola

Tein perunapenkin paikkaan, missä viime kesänä kasvoi valkosipulia. Olen aikaisemmin jo kalkinnut maan. Perunakin kuulemma hyötyy maltillisesta kalkituksesta, mutta tuhkan käyttö maan ph:n nostamiseen lisää perunaruttoa. Katsotaan jatkossa kuinka käy, onko kalkitus onnistunut. Nyt en lannoittanut, seuraan kasvua ja lannoitan tarvittaessa Pollen Potkulla. Mutta tulikohan laitettua perunat liian tiheään? Ja laitoinko ne maahan liian aikaisin? Olisiko idut pitäneet olla pidempiä?

Perunat rivissä
Perunamaa, perunarivi

Vanha mies neuvoi laittamaan mustan muovin perunamaan päälle. Koska välttelen muovia, peitin perunat huolella mullalla ja päälle laitoin kuivuneita kasveja. Toivottavasti kuivuneet kasvit suojaavat perunoita mahdollisilta yöpakkasilta ja maan liialliselta kuivumiselta.

perunamaa
Kasvijätteellä peitelty perunamaa

Laitan lisää kuvia perunan kasvattamisesta, JOS ne lähtevät kasvuun😀.

Kuivatut valkosipulin kukinnot

Viime kesänä kuivatin talvivalkosipulin kukintoja. Kuten kuvasta näette, siemenet ovat pieniä ”kynsiä”. Nyt keväällä olen istuttanut nämä kynnet multaan pieneen kylvölaatikkoon. Ne ovat versoneet hyvin, ja olen syönyt versoja uunivoileipien päällä yms. Maku on mieto ja miellyttävä, ei ollenkaan niin ärjy kuin valkosipulin kynsissä. Kannattaa kokeilla ruuanlaitossa!

Kuivuneita valkosipulin kukintoja

Valkosipulin kukinto