Korttien ja kuosien tekoa

Jottei ”entisen elämäni” ammattitaito täysin ruostuisi, olen suunnitellut ja työstänyt koneella lisää kuoseja ja kortteja. Mihinkähän näitä voisi saada myydyksi? Harrastuksena tämä on vähän kallista, lisenssitkin maksaa….

Ukko unilla

Kun jäin työttömäksi, luulin piirtäväni päivät pitkät. Ei sinne päinkään. Oli työnhakuvalmennusta, Photoshop-, Apple-, WP-, valokuvaus-, kukkasidonta- ja saippuakurssiakin. Kävin kaikki mielenkiintoiset kurssit, joille en töissä ollessa kerinnyt tai jaksanut osallistua. Tietotekninen osaamiseni päivittyi lyhyessä ajassa. (Töitäkin on muuten haettu.)

Entä sitten se piirtäminen? Piirtäminen vaatii keskittymistä ja rauhoittumista. Parhaimmillaan se on meditatiivinen kokemus, ei kiirettä eikä onnistumisen painetta. Eilisiltana piirsin tämän Ukko unessa -kuvan. En ollut aikoihin käyttänyt sakuroita, en muistanut miten kivaa niillä on piirtää!

Matkalla

Tämä on elämäni ensimmäinen blogipostaus! Jännittää kuin äidinkielen kokeissa…

Tein nettisivut parantaakseni työnsaantimahdollisuuksiani. Näitä tehdessä kuitenkin huomasin, ettei CV:n esittely täällä ole minun juttuni. Haluan lörpötellä jotain ihan muuta, lähinnä harrastuksistani. Nehän minut pitävät arjessa kiinni. Löysin vanhojen piirustusteni joukosta tämän retkikuvan. Kuvatkoon se nyt tätä alkanutta matkaa!