Koristekurpitsoita ja loppukesän kukkia

Kaksi koristekurpitsan taimeani tekevät runsaan sadon! Kurpitsani kasvavat kompostissa, siinä varmaan syy. Katsokaa kuinka somia nämä ovat.

Olkikukat ovat parhaimmillaan, mutten henno leikata niitä. Loppukesän ampiaiset tarvitsevat niitä enemmän.

Tsinnian lajike Orange King on todella komea. Mykiöt olen ottanut kuivatukseen.

Kukkien poimintaa

Poimin tänään ensimmäiset sini-ikiviuhkot, ja olkikukkaakin olisi valmiina poimittavaksi. Mutten henno leikata niitä! Tsinnioista poimin jo vähän ylimenneitä kukkia kuivattavaksi. Palstan kukissa käy nyt niin kova kuhina, etten raaski poistaa mehiläisten ja perhosten iltapalaa…

Hyönteishotelli ja kuulumisia palstaltani

Tänä kesänä minulla oli tarkoitus kasvattaa paljon kukkakimppuihin sopivia kukkia. Tsinnian taimia olikin lupaavasti, mutta alkukesän kuumuus kyllä näännytti ne. Vain harvat selvisivät paahteesta. Sen sijaan odottelen nyt sini-ikiviuhkoja, kosmoskukkaa ja espanjanneitoja, ne tuntuvat selviytyvän.

Iloinen yllätys on ollut hunajakukka. Se kukkii runsaasti, ja kerää paljon kimalaisia. Kuvan kehäkukat sen sijaan ovat pettymys, niiden piti olla aprikoosinvärisiä. Nehän ovat aivan tavallisia kehäkukkia. Onkohan pakkaajalla menneet siemenet sekaisin?

Salkoruusu aloittelee kukintaansa. Toista kesää kannatti odottaa, ihana tumma perinteinen lajike.

Olen tarkoituksella lisännyt lahopuun osuutta palstalla. Kukkapenkkien reunukset ovat viime talvena pudonneita männynoksia. Tänään teimme hyönteishotellin. Harmi että porakoneesta loppui akku…

Palstalle kukkia

Laitan tähän muutaman kimpun viimesyksyiseltä kukkasidontakurssilta. Tänä kesänä aion kasvattaa palstalla paljon enemmän kukkia saadakseni sidontamateriaalia. Esikasvatuksessa on jo mm.espanjanneitoa, tsinniaa, asteria, punahattua jne.

Tässä vielä toinenkin kuva syksyiseltä kalliolta.