Hätäisen Neulojan heinäkuun sukat 2022

Nämä YÖKKÖSET sukat neuloin neutraaleissa väreissä. Lankana on Gjestal Jannea, värit 452 beige ja 400 luonnonvalkoinen. Neuloin koon 38, ja beigeä kului 47 g ja luonnonvalkoista 55 g. Mutta varaisin molempia sävyjä 2 kpl 50 g kerää, niin lanka varmana riittää kokoihin 38-40. Ja oletan taas, että osaat neuloa kantapään, kiila- ja kärkikavennukset.

Yökköset Pirjon paja
Yökköset Pirjon paja

Tämän pitsiresorin ohjeen poimin Marttojen sivuilta. Se oli Pälkäneen Marttojen sukkaohjeessa, ja on hyvin samantyyppinen kuin paljon käyttämäni Muurahaisenpolku. Ehkä hivenen vielä nätimpi. Se joustaa hyvin. Neuloin resorin 3,5 puikoilla, ja mielestäni resori voisi olla hivenen napakampi, joten voit kokeilla neuloa sen 3:senkin puikoilla. Sitten ohjeeseen.

Luo vartta varten luonnonvalkoisella langalla 3-3,5:n puikoille 48 silmukkaa. Neulo pitsiresorin ruutupiirroksen 1. kerroksen mukaan jakaen samalla silmukat neljälle sukkapuikolle. Yhdistä suljetuksi neuleeksi. Jatka sitten pitsiresorin ruutupiirroksen mukaan toistaen rivejä 1-6 kolme kertaa, yht. 18 kerrosta. Resorin mitaksi tulee noin 5,5 cm. Sen jälkeen neulo varren kuvio-osuus ruutupiirroksen mukaan.

Yökköset ruutupiirros 1 Pirjon paja
Yökköset ruutupiirros 1 Pirjon paja

Varren kuvio-osuuden jälkeen neulo beigellä 5 kerrosta sileää. Sitten aloita kantapään neulominen. ( Varren mitta kantalapun yläreunasta mitattuna on noin 8 cm.)

Neulo kantalappu, 24 silmukkaa ja 24 kerrosta. Kantapohjan kavennuksissa on 8 keskisilmukkaa, ja molemmilla sivuilla ne 8 kavennettavaa silmukkaa. Kantalapun reunoilta poimi 13 silmukkaa. Puikoilla on nyt 17,12,12 ja 17 silmukkaa, siis yhteensä 58 silmukkaa.

Jatka sileää neuletta ja tee kiilakavennukset joka toisella kerroksella. Lopulta neuleessa on 48 silmukkaa, 12 silmukkaa kullakin puikolla. Neulo yksi välikerros sileää, ja neulo sitten jalkaterän kuvio-osuus ruutupiirroksen mukaan. ( Kuvio-osuuden mitta on noin 11 cm.) Kuvion jälkeen neulo luonnonvalkoisella sileää ennen kärkikavennuksia.

Yökköset ruutupiirros 2 Pirjon paja

Kun pohjan pituus on 20 cm (koko 38) tai kun pikkuvarvas peittyy, aloita kärkikavennukset: Neulo 1. Ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 o ja neulo 2. ja 4. puikon alussa 1 o ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on jäljellä 6 silmukkaa. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 silmukkaa, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele langat.

Höyrytä sukat kevyesti, niin kuviokin tasoittuu.

Sitten vaan sukat vipattaen kesäyöhön…

Hätäisen Neulojan kesäkuun sukat 2022

Tässä tulevat klassiset SEILORI sukat. Lankana on taas Gjestal Jannea, värit 406 tummansininen, 409 tummanpunainen ja 402 valkoinen. Tummaa sinistä tarvitaan 2 kpl 50 g kerää. (Tarvitsin vain yhden kerroksen verran lankaa toisesta tummansinisestä kerästä!). Valkoista ja punaista tarvitset yhden 50 g kerän kumpaakin. Koko on se 38-40. Ja oletan, että osaat neuloa kantapään, kiila- ja kärkikavennukset.

Luo vartta varten punaisella langalla 3,5 :n puikoille 44 silmukkaa. Neulo varren ruutupiirroksen 1. kerroksen mukaan jakaen samalla silmukat 4:lle sukkapuikolle, 11 s/puikko. Yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo sitten varren ruutupiirroksen mukaan kerrokset 2-7. Lisää 8:nella kerroksella joka puikon lopussa 1 silmukka. Nyt silmukoita on 48, 12 s/puikko. Neulo sitten rivit 9-18 ruutupiirroksen mukaan. Huom! Kun neulot valko-sinistä joustinneuletta, ota huomioon, että se on olemukseltaan enempi kirjoneule kuin joustinneule. Se joustaa huonosti, joten älä neulo liian tiukkaa. Neulo varren kuvion jälkeen sinisellä 4 kerrosta sileää, ja sitten aloita kantapään neulominen. (Varren mitta kantalapun yläreunasta on noin 7 cm.)

Neulo kantalappu, 24 silmukkaa ja 24 kerrosta. Kantapohjan kavennuksissa on 8 keskisilmukkaa, ja molemmilla sivuilla ne 8 kavennettavaa silmukkaa. Kantalapun reunoilta poimi 13 silmukkaa. Puikoilla on nyt 17, 12, 12 ja 17 silmukkaa, siis yhteensä 58 silmukkaa.

Jatka sileää neuletta ja tee kiilakavennukset joka toisella kerroksella. Lopulta neuleessa on 48 silmukkaa, 12 silmukkaa kullakin puikolla. Neulo 1 välikerros sileää, ja sitten neulo jalkaterän kuvio-osuus ruutupiirroksen mukaan. (Kuvio-osuuden mitta on noin 10,5 cm.) Kuvion jälkeen neulo punaisella sileää.

Kun pohjan pituus on 20 cm (koko 38) tai kun pikkuvarvas peittyy, aloita kärkikavennukset: Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 o ja neulo 2. ja 4. puikon alussa 1 o ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset joka toisella kerroksella, kunnes joka puikolla on jäljellä 6 silmukkaa. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 silmukkaa, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele langat.

Höyrytä tai kostuta sukat.

Ja näillä sukilla sitten Nauvoon 🙂

Hätäisen Neulojan toukokuun sukat 2022

Nämä OMENATARHA sukat neuloin – taas kerran – Lankamaailman Gjestal Jannesta. Väreinä ovat 421 luumu, 419 pinkki, 448 fuksia ja 462 vihreä. Luumua tarvitset 2 kpl 50 g kerää, pinkkiä tarvitset 1-2 kpl 50 g kerää (sekosin laskuissa:), ja fuksiaa ja vihreää tarvitset yhdet kappaleet 50 g kerää. Koko on taas se 38-40. Ja oletan, että osaat neuloa kantapään, kiila- ja kärkikavennukset.

Omenatarha-sukat  Pirjon paja
Omenatarha-sukat Pirjon paja

Luo vartta varten pinkillä langalla 3,5:n puikoille 48 silmukkaa. Neulo Muurahaisenpolku-ohjeen ruutupiirroksen 1.kerroksen mukaan jakaen samalla silmukat neljälle sukkapuikolle. Yhdistä suljetuksi neuleeksi. Jatka sitten Muurahaisenpolun ruutupiirroksen mukaan toistaen rivejä 1-4 neljä kertaa, yhteensä 16 kerrosta. Resorin mitaksi tulee noin 5 cm. Huom! Muurahaisenpolku on hyvin joustavaa neuletta. Jos aiot korvata sen normaalilla, yhtä korkealla resorilla, niin silmukkamäärä ei välttämättä riitä pohkeen kohtaan. Itse neuloisin silloin 52 silmukalla, ja kaventaisin ylimääräiset 4 silmukkaa pois kuvioneuleen alussa.

Muurahaisenpolun jälkeen neulo sukanvarren kuvio-osuus. Varren kuvio-osuuden jälkeen neulo luumulla 5 kerrosta sileää. Sitten aloita kantapään neulominen. (Varren mitta kantalapun yläreunasta mitattuna on noin 18 cm.)

Omenatarha ruutupiirros 1 Pirjon paja
Omenatarha ruutupiirros 1 Pirjon paja

Neulo kantalappu, 24 silmukkaa ja 24 kerrosta. Kantapohjan kavennuksissa on 8 keskisilmukkaa, ja molemmilla sivuilla ne 8 kavennettavaa silmukkaa. Kantalapun reunoilta poimi 13 silmukkaa. Puikoilla on nyt 17, 12, 12 ja 17 silmukkaa, siis yhteensä 58 silmukkaa.

Jatka sileää neuletta ja tee kiilakavennukset joka toisella kerroksella. Lopulta neuleessa on 48 silmukkaa, 12 silmukkaa kullakin puikolla. Kiilakavennusten jälkeen neulo 3 välikerrosta sileää, ja sitten aloita jalkaterän kuvio-osuus ruutupiirroksen mukaan. (Kuvio-osuuden mitta on noin 9,5 cm.)

Omenatarha ruutupiirros 2 Pirjon paja
Omenatarha ruutupiirros 2 Pirjon paja

Kuvion jälkeen neulo luumulla sileää. Kun pohjan pituus on 20 cm (koko 38) tai kun pikkuvarvas peittyy, aloita kärkikavennukset: neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 o ja ja neulo 2. ja 4. puikon alussa 1 o ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset joka toisella kerroksella, kunnes joka puikolla on jäljellä 6 silmukkaa. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 silmukkaa, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele langat. Viimeistele höyryttämällä tai kostuttamalla.

Ja sitten vaan sukat ja crocsit jalkaan ja puutarhaan :).

Hätäisen Neulojan huhtikuun sukat 2022

Nämä huhtikuun KEVÄTSUKAT neulot nopsaan, sillä miltei kaikki kuvion langansidonnat ovat pilkkukuviona pinnassa. Tämä kuvio on siksi myös sopivan helppo aloittelijalle. Lankana on Novitan Seitsemän Veljestä 522 vaalean punainen, 011 valkoinen ja Simeoni 013 meleerattu vaalean sininen. Tuo vaalean sininen oli sesonkiväri, joten se ei enää löydy Novitan värikartasta. Mutta etköhän löydä sukkiin mieleisesi värit nykyisestä kartasta. Tällä kertaa punnitsin langat, vaaleansinistä kului 65 g, valkoista 37 g ja vaal. punaista 6 g koossa 39-40. Oletan, että osaat neuloa kantapään, kiila- ja kärkikavennukset.

Kevätsukat Pirjon paja
Kevätsukat Pirjon paja

Luo vartta varten valkoisella langalla 3,5:n puikoille 48 silmukkaa. Neulo POIMUTETTU JOUSTINNEULE -ohjeen ruutupiirroksen 1. kerroksen mukaan jakaen samalla silmukat neljälle sukkapuikolle. Yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo sitten joustinneuleen ruutupiirroksen mukaan rivit 2-16. Resorin mitaksi tulee noin 5 cm. Sen jälkeen neulo 4 välikerrosta sileää, ja sitten aloita varren kuvio-osuus ruutupiirroksen mukaan.

Varren kuvio-osuuden jälkeen neulo sinisellä 10 kerrosta sileää. Sitten aloita kantapään neulominen. (Varren mitta kantalapun yläreunasta mitattuna on noin 14 cm.)

Kevätsukat ruuttupiirros 1 Pirjon paja
Kevätsukat ruutupiirros 1 Pirjon paja

Neulo kantalappu, 24 silmukkaa ja 24 kerrosta. Kantapohjan kavennuksissa on 8 keskisilmukkaa, ja molemmilla sivuilla ne 8 kavennettavaa silmukkaa. Kantalapun reunoilta poimi 13 silmukkaa. Puikoilla on nyt 17, 12, 12 ja 17 silmukkaa, siis yhteensä 58 silmukkaa.

Jatka sileää neuletta ja tee kiilakavennukset joka toisella kerroksella. Lopulta neuleessa on 48 silmukkaa, 12 silmukkaa kullakin puikolla. Neulo yksi välikerros sileää, ja neulo sitten jalkaterän kuvio-osuus ruutupiirroksen mukaan. (Kuvio-osuuden mitta on noin 11 cm.)

Kevätsukat ruutupiirros 2 Pirjon paja
Kevätsukat ruutupiirros 2 Pirjon paja

Kuvion jälkeen neulo sinisellä sileää. Kun pohjan pituus on 20 cm (koko 38) tai kun pikkuvarvas peittyy, aloita kärkikavennukset: Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 o ja neulo 2. ja 4. puikon alussa 1 o ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset joka toisella kerroksella, kunnes puikolla on 6 silmukkaa. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat.

Ja niin, lupasin kertoa missä minulla on neulontavirhe maaliskuun Hempukat-sukissani. Kun katsotte tarkasti Hempukoiden kuvaa, niin oikeanpuolimmaisen sukan Muurahaisenpolussa on yksi reikä väärällä puolella :).

Hätäisen Neulojan maaliskuun sukat 2022

Nämä puuteriset HEMPUKKA sukat on neulottu Lankamaailman Gjestal Jannesta. Sävyt ovat 422 luumu (2 kpl 50 g kerää), 423 roosa (1 kpl 50 g kerä) ja 452 beige (50 g kerä, josta kului varsin vähän lankaa). En punninnut kulutuksia tämän tarkemmin. Ja koko on se tuttu 38-40. Oletan, että osaat neuloa kantapään, kiila- ja kärkikavennukset.

Hempukka sukat Pirjon paja
Hempukka-sukat Pirjon paja

Hyvin joustava Muurahaisenpolku korvaa resorin. Luo vartta varten roosalla langalla 3,5 puikoilla 48 silmukkaa. Neulo Muurahaisenpolun 1. kerros jakaen samalla silmukat neljälle sukkapuikolle, 12 s per puikko. Yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo Muurahaisenpolkua ruutupiirroksen mukaan n. 5 cm. Sen jälkeen neulo 2 kerrosta sileää, ja sitten aloita varren kuvio-osuus ruutupiirroksen mukaan.

Hempukat 1. ruutupiirros Pirjon paja
Hempukat 1. ruutupiirros Pirjon paja

Varren kuvio-osuuden jälkeen neulo luumulla 13 kerrosta sileää. Sitten aloita kantapään neulominen. (Varren mitta kantalapun yläreunasta mitattuna on noin 18 cm.)

Neulo kantalappu, 24 silmukkaa ja 24 kerrosta. Kantapohjan kavennuksissa on 8 keskisilmukkaa, ja molemmilla sivuilla ne 8 kavennettavaa silmukkaa. Kantalapun reunoilta poimi 13 silmukkaa. Puikoilla on nyt 17, 12, 12 ja 17 silmukkaa, siis yhteensä 58 silmukkaa.

Jatka sileää neuletta ja tee kiilakavennukset joka toisella kerroksella. Lopulta neuleessa on 48 silmukkaa, 12 silmukkaa kullakin puikolla. Neulo yksi välikerros sileää, ja sitten neulo jalkaterän kuvio-osuus ruutupiirroksen mukaan. (Kuvio-osuuden mitta on noin 11 cm.)

Hempukat 2. ruutupiirros Pirjon paja
Hempukat 2. ruutupiirros Pirjon paja

Kun pohjan pituus on 20 cm (koko 38) tai kun pikkuvarvas peittyy, aloita kärkikavennukset: Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 o ja neulo 2. ja 4.puikon alussa 1o ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset joka toisella kerroksella, kunnes joka puikolla on jäljellä 6 silmukkaa. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella. Kun neuleessa on jäljellä 8 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat.

Ja vielä pähkinä purtavaksi: Kuvassa olevissa sukissa on yksi virhe, mutta missähän se on….sen kerron huhtikuun päivityksessä 🙂